Mukaan toimintaan

Etsitkö uutta harrastusta, uusia kokemuksia, uusia kavereita? Oletko aina halunnut kokea, mitä se partio on käytännössä? Meitä on moneen lähtöön, sillä joka viides suomalainen on tai on joskus ollut partiossa. Nyt on paras aika liittyä partioon. Partiotoiminta ryhmien osalta alkaa elo–syyskuun vaihteessa, mutta mukaan voi tulla ympäri vuoden.

Partio on Suomen suurin nuorisojärjestö 60 000 jäsenellä, ja syystä. Partio tarjoaa lapselle ja nuorelle maailman monipuolisimman harrastuksen, jossa yhtenä päivänä opetellaan selviytymään metsässä, ja toisena päivitetään lippukunnan instagramia tai omaa blogia. Partio on nykyään yhtä paljon yhteiskunnallisia taitoja kuin luontoa ja eräilyä, ja kaiken keskiössä on ystävyys ja yhteistyö. Kaikki toiminta tehdään ryhmässä, kokeneen johtajan johdolla ja avustamana.

Partio on kaikkien harrastus: kaikki otetaan ryhmään mukaan, ja kavereita saa nopeasti. Se on myös yksi halvimmista harrastuksista – vuosimaksu, jolla pääsee viikkokokoontumisiin, on noin 65 euroa ja sisältää myös vakuutuksen. Jäsenmaksun sisälläänpitämää viikkotoimintaa on syyskaudella n 18 kertaa ja kevätkaudella n. 20 kertaa. Viikonloppuretket maksavat 20-40€ ja kesäleiri noin 60-100€. Kaikkiin maksuihin voi hakea avustusta, sillä emme halua harrastamisen olevan kiinni rahasta.

Näin pääset mukaan toimintaamme:

– Ota yhteyttä ohjelmajohtajaan tiedustellaksesi paikkatilannetta ja sovi tutustumiskäynnistä oman ikäkauden ryhmässä.

– Kun olet käynyt tutustumassa tulevaan ryhmääsi ja partioharrastukseen ja haluat ilmoittautua lippukuntamme jäseneksi, täytä jäsenhakemus jäsenrekisteri Kuksan kautta. Tämän jälkeen saat jäsenmaksulaskun, jonka maksaminen on edelytys harrastuksen jatkamiselle. Täytä ilmoittautumislomake huolellisesti, ja lisää myös huoltajan tiedot, jos kyseessä on alle 18 vuotias uusi jäsen.

TERVETULOA PARTIOON!